Ymmärrän kyllä jos norjalaiset ovat järkyttyneitä ja surullisia inhottavan terroriteon vuoksi. Mutta, miksi koko läntinen maailma on niin perinpohjin kyynelten vallassa? Se on AINA kauheaa kun ihmisiä kuolee raaoissa veriteoissa, mutta miksi ei heitä kaikkia surra kollektiivisesti? Vai onko se niin, että kuolleiden määrä määrää milloin pitää surra? Vai ihon väri? Kuuluisuus?
Kun Al-Qaidan terroristit räjäyttivät ammustehtaan Jemenin Jaarissa maaliskuun loppupuolella, jolloin kuoli 150 miestä, naista ja lasta, 80 haavoittui, niin missä olivat länsimaalaisten kyyneleet, solidaarisuus ja terroristien tuomitseminen mediassa?
Kun Nigerian islamistit teurastivat huhtikuussa Kadunassa, kahden päivän aikana 321 kristittyä miestä, naista ja lasta, ja jolloin haavoittui 575 syytöntä ihmistä, ja jolloin he polttivat 40 kirkkoa, niin missä olivat länsimaalaisten suruvalittelut, surupuvut ja valtavat kukkameret?
Kun kaksi islamistia teki itsemurhaiskut Pakistanin Bannussa toukokuussa, jolloin kuoli 98 ja 124 haavoittui, niin missä oli länsimaalaisten itku, valitus ja terroristien syyllistäminen?
Vai onko se niin kun arabeja ja mustia kristittyjä teurastetaan niin sillä ei ole niin suurta väliä? Näistä yllämainituista jutuista luki vain muutama rivi joissakin valtamedian lehdissä.
Nyt kun terroristi, Breivik, osoittautui valkoiseksi norjalaiseksi on koko maailma yhtäkkiä täysin sekaisin; surraan kuin maailmanloppu olisi ovella, kiihotetaan patriootteja vastaan, vaaditaan lakien kiristämistä, sensuuria ja sananvapauden kutistamista...
Pah, sanon minä. Pelkkää poliittisesti korrektien anti-valkoisuutta, fasismia ja rasismia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti