torstai 31. maaliskuuta 2011

Tunne vihollisesi: Bilderberg

Bilderberg-ryhmän perusti vuonna 1954 Joseph Retinger, Hollannin prinssi Bernhard, David Rockefeller ja Denis Healey. Oligarkkinen ryhmä ohjaa kaikkia länsimaita, kaikkia talouksia ja hallituksia. Bilderberg koostuu länsimaisista vaikuttajista ja heidän tavoitteinaan on kansallisvaltioiden tuhoaminen ja koko maailmaa kattavan hallitusmuodon luominen. Tavoite, joka on osittain toteutunut YK:n ja EU:n myötä.
Bilderbergin huippusalaiset kokoukset ovat tarkoitettu länsifobisille median, talouselämän ja politiikan edustajille. Usein kokouksiin osallistuvia ovat esim. sotarikollinen Henry Kissinger, David Rockefeller, Percy Barnevik, kuningatar Beatrix ja Jorma Ollila. Suomalaisia osallistujia ovat olleet esim. Esko Aho, Matti Vanhanen, Sixten Korkman, Martti Ahtisaari, Erkki Liikanen, Sauli Niinistö, Björn Wahlroos, Aatos Erkko, Eero Heinäluoma, Ulf Sundqvist, Paavo Lipponen ja Johan Nykopp.
Antidemokraattinen Bilderberg tekee kaikkia vaikuttavia päätöksiä tavallisen kansan tietämättä. Globalisaatio on esimerkiksi Bilderbergin aikaansaannosta.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Suomen historia vuosilukuina, osa 8 (1635-1770 jKr.)

Kaikki vuosiluvut ovat jKr. = jälkeen Kristuksen.

- 1635 Suomessa oli katovuosi.
- 1635-1648 Ranskalais-ruotsalainen sota.
- 1640 Turun akatemia perustettiin.
- 1642 Suomen ensimmäinen kirjapaino perustettiin. Suomessa oli asukkaita 400.000.
- 1643-1645 Ruotsin sota Tanskaa vastaan.
- 1644 Torsten Stålhandske kuoli Tanskassa.
- 1648 Kolmekymmenvuotinen sota loppui.
- 1650 Mikael Wexionius esitti historiankirjassaan Suomen vanhana kuningaskuntana.
- 1652 Sotapäällikkö Jakob De la Gardie kuoli Tukholmassa.
- 1656-1658 Venäjän sota (Päättyi Vallisaaren välirauhaan).
- 1656 Viipurin koulupojat tarttuivat aseisiin venäläisiä vastaan.
- 1670-luku Tuntemattoman tekijän Suomen Kronikka, jossa lueteltiin Suomen muinaisia kuninkaita, ilmestyi.
- 1676 Suomalaisuuden isä Daniel Juslenius syntyi.
- 1680-1681 Satoja suomalaisia perheitä pakkosiirrettiin Satakunnasta Tanskalta vallattuun Blekingeen.
- 1695-1697 Suomen väestöstä kuoli neljäsosa nälkään ja tauteihin, eikä Ruotsista lähetetty viljaa, ei ainakaan ilmaiseksi.
- 1700 Suuri Pohjan sota alkoi (päättyi 1721). Daniel Jusleniuksen Vanha ja uusi Turku, jossa Suomi esitettiin muinaisena kuningaskuntana, ilmestyi. Narvan taistelu.
- 1700-1705 Johannes Messeniuksen Scondia Illustrata painettiin, ja siinä käsiteltiin Suomen muinaisia kuninkaita perusteellisesti.
- 1708-1711 Ruotsalainen professori I.Nesselius ehdotti suomalaisten hävittämistä ja sulauttamista ruotsalaisiin kaikkialla paitsi Lapissa, säätyedustajat eivät kuitenkaan hyväksyneet ehdotettua joukkotuhoa.
- 1710 Pietari Suuri aloitti Suomen valloituksen (Iso Viha alkoi). Suomessa katovuosi ja rutto, puolet Helsingin asukkaista kuoli ruttoon. Viipuri joutui venäläisten haltuun ja asukkaat pakotettiin vannomaan kuuliaisuutta tsaarille.
- 1719 Suomen soturit kuolivat Norjan tuntureilla.
- 1721 Suuri Pohjan sota (ja Iso Viha) päättyi. Suomessa oli asukkaita 250.000. Viipuri liitettiin Venäjään.
- 1728 Suomessa oli katovuosi.. Tuntemattoman tekijän Suomen Kronikka ilmestyi julkaisussa Swedische Bibliothek.
- 1731 Suomessa oli katovuosi.
- 1740 Kansansankari Yrjö Maunu Sprengtporten syntyi Porvoossa.
- 1741 Suomessa oli katovuosi.
- 1741-1743 Hattujen sota johti uuteen venäläismiehitykseen (Pikkuviha).
- 1742 Manifesti Suomen itsenäisyydestä ilmestyi. Turun maapäivillä valittiin Suomelle kuningas.
- 1743 Turun rauha.
- 1747 Olof Dalinin kirjassa Suomi esitettiin muinaisen kunigaskuntana.
- 1751 Suomessa oli asukkaita 430.000.
- 1752 Daniel Juslenius kuoli.
- 1753 Gregoriaaninen kalenteri otettiin käyttöön Suomessa.
- 1762 Peruna saapui Suomeen.
- 1768 Venäläinen historioitsija Tatishtsev kertoi Suomen vanhoista kuninkaista historiankirjassaan.
- 1769 Kirjassa Svea Rikes Historia mainittiin Suomi muinaisena kuningaskuntana.
- 1770 Isänmaallinen Aurora-seura perustettiin Turkuun.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Israelin raiskaava presidentti

Israelin entinen presidentti Moshe Katsav sai seitsemän vuoden vankilatuomion raiskauksesta ja seksuaalisesta häirinnästä.
Katsav oli presidenttinä 2000-2007, mutta rikokset tapahtuivat hänen ollessaan ministeri. Kolme hänen silloista alaisistaan nostivat syytteet, jotka johtivat neljä (!) vuotta kestävään oikeudenkäyntiin.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

RoPS johdattaa tulevaisuuteen

RoPS:n yhdeksän ulkomaalaisvahvistusta eli sambialaiset Musonda, Kombe, Chibanga, Mweetwa, Chibwe, Kunda, Mwaba ja georgialaiset Khorguashvilin veljekset vangittiin äskettäin todennäköisin syin epäiltyinä vedonlyöntihuijauksista.
Rovaniemen Palloseura ja muut jalkapallojoukkueet haalivat näköjään rikollisia Suomeen.
Huolestuttavaa kun ei edes "väliaikaiset" maahanmuuttajat viitsi noudattaa Suomen lakia. Tänne tullaan vain tekemään rikoksia. Se on rasismia. Vitut suomalaisista kuhan savannin poika saa helppoa rahaa. Kiitos RoPS.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Suomen historia vuosilukuina, osa 7 (1529-1630 jKr.)

Kaikki vuosiluvut ovat jKr. = jälkeen Kristuksen.

- 1529 Suomessa riehui rutto
- 1534 Novgorodin arkkipiispa tuhosi karjalaisten temppelit ja pyhät lehdot.
- 1534-1536 Suomessa Kreivisota.
- 1542 Suomessa oli katovuosi.
- 1543 Agricolan abc-kirja ilmestyi.
- 1548 Mikael Agricola esitti Uuden Testamentin esipuheessa fiktiivisen tarinan "ristiretkistä" Suomeen.
- 1550 Helsinki perustettiin.
- 1551 Suomessa oli katovuosi.
- 1554 Katolisena Ruotsista karkotetun Johannes Magnuksen historiateos ilmestyi Roomassa, siinä Suomi esitettiin muinaisena kuningaskuntana.
- 1555-1557 Suomen sota Venäjää vastaan.
- 1557 Mikael Agricola kuoli Moskovasta palatessaan.
- 1560 Kustaa Vaasa kuoli.
- 1570 Pitkä Viha Venäjää vastaan alkoi (kesti 25 vuotta).
- 1580 Suomessa oli katovuosi.
- 1583 Suomenystävä, sotapäällikkö Jakob De la Gardie syntyi Tallinnassa.
- 1590 Juho Vesainen ja hänen sissit hävittivät Petsamon luostarin. Ruotsalaiset sotilaat pakenivat venäläisiä takaisin Ruotsiin, ensin kuitenkin ryöstettyään suomalaisilta talonpojilta viljaa, lihaa ja kalaa.
- 1592 Rauttalammin asukkaat nousivat kapinaan ruotsalaisia ratsumiehiä vastaan, jotka olivat harjoittaneet mielivaltaa.
- 1593 Ruotsi-Suomi sitoutui luterilaisuuteen.
- 1594 Hakkapeliittain Torsten Stålhandske syntyi.
- 1595 Täyssinän rauha (Pitkä Viha loppui).
- 1596-1597 Nuijasodassa 300 suomalaista talonpoikaa sai surmansa. Jaakko Ilkka mestattiin. Ruotsinkieliset maanpetturit menivät heti Flemingin puolelle.
- 1597 Suomenvihaaja Klaus Fleming kuoli, ilmeisesti myrkytettynä. Ruotsalaiset ryöstivät mm. Turun tuomiokirkon kirjaston.
- 1598 Rurikin suku sammui Venäjällä.
- 1598-1599 Ruotsin sisällissota, Suomen aateli tuki kuningas Sigismundia. Suomalaisten sotaretket Upplantiin ja Tukholmaan. Herttua Kaarle kuitenkin voitti ja määrätietoinen ruotsalaistaminen alkoi.
- 1601-1602 Suomessa oli katovuosi ja rutto.
- 1605 Oulu perustettiin.
- 1609-1617 Sota Venäjää vastaan.
- 1616 Kajaanin linna valmistui.
- 1616-1636 Historiankirjoittaja Johannes Messenius oli poliittisena vankina Kajaanin linnassa, jossa hän kirjoitti historianteoksen missä Suomi mainittiin muinaisena kuningaskuntana.
- 1617 Stolbovan rauha.
- 1618 30-vuotinen sota alkoi.
- 1621-1629 Puolan sota, jossa hakkapeliitat olivat mukana.
- 1626 Anders Buren kirjassa Suomi kuvattiin entisenä kuningaskuntana.
- 1630 Hakkapeliitat lähtivät Saksaan sotimaan.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Raiskaajia, kerjäläisiä ja vankeja

Raikas Uusi Suomi on täällä, monikulttuurisuus marssii uljaasti kohti sateenkaaren onnelaa. Jänöset puputtavat innoissaan porkkanaa ja kaikki on vallan mainiosti. Viime aikojen uutisia:

- Tampereen poliisi pidätti 1975-vuonna syntyneen gambialaisen miehen epäiltynä kolmesta raiskauksesta. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen muihinkin vastaavanlaisiin tekoihin.

- 13 % Suomen vangeista on ulkomaalaisia. 1990-luvun alussa luku oli vielä 0,5 %. Ulkomaalaisten vankien osuus on 26-kertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana. Silti Suomi on vielä "hyvässä" asemassa; Keski-Euroopassa heidän osuus voi maittain lähennellä jo 40 %. Nämä suomalaisia vihaavat parasiitit aiheuttavat valtiolle 29 miljoonan euron laskun vuodessa.

- Jo kerran häädetyt romanikerjäläiset palasivat Helsingin Kalasatamaan. Kokoomuksen Laura Räty haluaisi majoittaa heidät asunnottomien yösijoihin, jotka ovat olleet täynnä koko talven. Räty mielellään häätäisi helsinkiläiset, jotta romanit saisivat maksimaalista tuottoa loisimisesta.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Suomen historia vuosilukuina, osa 6 (1347-1528 jKr.)

 Kaikki vuosiluvut ovat jKr. = jälkeen Kristuksen.

- 1347 Ruotsissa ei ollut enää orjuutta. Helsingin ja Sipoon asukkaile yksinoikeus rannikon vesiin, eli suomalaisilta se oli kiellettyä aluetta.
- 1348-1350 Ruotsalaisen Mauno Eerikinpojan sota Novgorodia vastaan.
- 1350-1351 Suomessa riehui rutto.
- 1352 Ruotsalainen Mauno Eerikinpoika nimitti homoseksuaalisen rakastajansa Pentti Algotinpojan Itämaan herttuaksi.
- 1355 Ensimmäinen maininta leprasta Turussa.
- 1362 Suomesta tuli täsivaltainen osa Svean valtakuntaa ja sai osallistua kuninkaanvaaleihin.
- 1364 Käkisalmen linna rakennettiin.
- 1384 (noin) Korsholman linna rakennettiin.
- 1388 (noin) Raaseporin linna rakennettiin.
- 1391 Suomessa oli katovuosi.
- 1397-1523 Kalmarin unioni.
- 1409 Turussa lyötiin oma raha.
- 1421 Suomessa oli katovuosi.
- 1427 Rutto tai sen maltainen tauti Suomessa.
- 1434 Kansansankari Engelbrekt Engelbrektssonin kapina Ruotsissa.
- 1436 Engelbrekt Engelbrektsson murhattiin.
- 1438 Suomessa puhkesi kapinoita, Daavid julistautui talonpoikaiskuninkaaksi Satakunnassa.
- 1439 Kuusiston linna paloi ja sen mukana muinaisia kirjoituksia. Rutto tai sen kaltainen tauti riehui Suomessa.
- 1441 Määrättiin, että Isä Meidän, Uskontunnustus ja Ave Maria oli luettava joka sunnuntai kansalle sen äidinkielellä.
- 1443 Naantalin luostari perustettiin.
- 1444 Viipurin linnan isäntä Kaarle Knuutinpoika voitti venäläiset Narvajoen varrella.
- 1446 Suomessa oli katovuosi.
- 1470-luku Suomi mainittiin entisenä kuningaskuntana Ericus Olain historianteoksessa.
- 1475 Olavinlinnaa (Savon linna) alettiin rakentaa.
- 1485 Osa kuusiston linnaa tuhoutui tulipalossa, paljon asiakirjoja tuhoutui.
- 1495-1497 nk. Vanha viha (Pitkä viha) Ruotsin ja Venäjän välillä. Viipurin pamaus (1495).
- 1497 Kustaa Vaasa syntyi.
- 1509 Tanskalaiset ryöstivät Turkua.
- 1520 Tukholman verilöyly.
- 1522 Kuusiston linnan viimeinen piispa Arvid Kurki hukkui paetessaan tanskalaisia Ruotsiin.
- 1523 Kalmarin unioni päättyi. Kustaa Vaasa nousi kuninkaaksi. Eerik ja Iivar Fleming valloittivat Turun linnan. Kustaa Vaasan joukot valtasivat Kuusiston linnan. Tanskalaiset karkotettiin Suomesta.
- 1524 Saksasta palannut Pietari Särkilahti ryhtyi levittämään luterilaisuutta Turussa.
- 1526-1530 Kustaa Vaasa kielsi useaan otteeseen suomalaisia käymästä kauppaa Riian, Tallinnan ja Danzigin kanssa Tukholman asemesta.
- 1527 Suomessa oli katovuosi. Uskonpuhdistus. Kustaa Vaasa ryhtyi alistamaan kirkkoa taloudellisesti ja hallinnollisesti johtoonsa.
- 1528 Kustaa Vaasa purki Kuusiston linnan ja tuhosi valtavan määrän vanhoja suomalaisia kirjoja. Suomessa katovuosi.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Juutalaiset musiikin haudankaivajina

Beethoven, Wagner, Mozart, Sibelius...ei, he eivät olleet juutalaisia. Juutalaisten suurin anti musiikin maailmalle on aina ollut provokaatio, perversio, kapitalismi ja rappeutuneisuus.
Oman aikansa kapinallisia provokaattori-juutalaisia olivat: Keith Moon (The Who), Robbie Krieger (The Doors), Mick Jones (The Clash), Bob Dylan, Alan Wilder ja David Gahan (Depeche Mode), Syl Sylvain (New York Dolls), Elvis Presley, Jello Biafra (Dead Kennedys), Tony Parisi (Village People), Paul Stanley ja Bruce Kulick ja Gene Simmons (KISS), Mickey Hart (Grateful Dead), Greg Hetson (Bad Religion ja Circle Jerks), Beastie Boys (kaikki jäsenet), Bob Marley, Ringo Starr (The Beatles), Joy Division (ainakin kolme jäsentä), Slash (Guns n' Roses), Alan Gratzer ja Kevin Cronin (REO Speedwagon), Joey Ramone (The Ramones), Eddie Vedder (Pearl Jam) ja Steven Tyler (Aerosmith).
Hälyttävää on myös juutalaisten tapa hankkiutua anarkististen ja rappiollisten bändien managereiksi. Hyvinä esimerkkeinä toimivat: Bernie Rhodes (The Clash), Tony Gordon (Sham 69), Walter Yetnikoff (Michael Jackson), Malcolm McLaren (Sex Pistols) ja Brian Epstein (The Beatles).
Heillä on myös sionistinen agenda mielessään saavuttaessaan musiikkiteollisuuden johtoasemia: David Geffen (Geffen Recordsin omistaja), Phil Spector (levytuottaja), Rick Rubin (levytuottaja ja yksi Def Jamin perustajista), Goddard Lieberson (Columbia Recordsin presidentti) ja Brett Gurewitz (Epitaph Recordsin omistaja ja Bad Religion bändin jäsen).
Musiikin äärimmäisiä perverssejä edustavat sellaiset kuin: Marilyn Manson, Jean-Pierre Barda ja Dominika Peczynski (Army of Lovers), Fat Mike (NOFX, joka vihaa arjalaisia), Dani (Cradle of Filth) ja Hillel Slovak (Red Hot Chili Peppers).
Henkilökohtaisiin musiikin ällö-juutalaisiin kuuluvat: Sammy Davis Jr., David Lee Roth, Lenny Kravitz, Paula Abdul, Max Weinberg (Conan O´Brien ja Bruce Springsteen), Liza Minelli ja Neil Sedaka.
No joo, ok, tunnustan, että juutalaisten joukossa on myös hyviä ja kiinnostavia muusikoita. Tavalla tai toisella ovat seuraavat hatunnoston arvoisia: Leonard Cohen, Mark Knopfler (Dire Straits), Kerry King ja Jeff Hanneman (Slayer), Dani (Cradle of Filth, jonka mainitsin jo aikaisemmin) ja Carl Orff.
Juutalaisten elokuvasäveltäjien asema Hollywoodissa on vankka : Carol Connors, Elliot Goldenthal, Leonard Bernstein, Randy Newman, Arnold Schoenberg jne. loputtomiin.
Juutalaisuutensa vuoksi tähtiin nostettujen ja täysin turhien, taidottomien ja rappiollisten juutalaisten joukkoon kuuluvat myös: Todd Suchman (Styx), Pat Benatar, Josh Silver (Type-O-Negative), Chris Isaac, Geddy Lee (Rush), Joe Cocker, Olivia Newton John, Lou Reed, Art Garfunkel, Stephen Perkins (Janes´s Addiction), Steven Adler (Guns n' Roses), Joe Elliott (Def Leppard), Susanna Hoffs (The Bangles), Barry Manilow, Irwing Berlin, Billy Joel, Al Jolson, Beck Hanson, Paul Simon, Jakob Dylan (Bob Dylanin poika), Sioux Siouxie (Siouxie and the Banshees), Jeff Beck, Laurence Tolhurst (The Cure), Peter Green (Fleetwood Mac) ja Manfred Mann.

Kevätterveisin: Gustav Mahler

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Suomen historia vuosilukuina, osa 5 (1250-1343 jKr.)

Kaikki vuosiluvut ovat jKr. = jälkeen Kristuksen

- 1250-luku Ruotsi vei Ahvenanmaalle ja Suomen rannikolle miesvaltaista väestöä valtansa tueksi. Sepitetyt kertomukset ensimmäisestä ristiretkestä ja pyhän Eerikin elämästä laadittiin. Hämeen ja Turun linnojen rakentaminen aloitettiin.
- 1250 Folkungat alkoivat hallita Ruotsissa.
- 1253 Suomen piispa Bero mainittiin ensimmäistä kertaa Ruotsin piispojen joukossa.
- 1256 Venäjän suurruhtinas Nevskin sotaretki Suomeen, joka ensimmäistä kertaa venäläisissä kronikoissa yhdistettiin myös Ruotsiin.
- 1257 Paavi lähetti ristiretkibullan Ruotsiin edellisvuoden tapahtumien vuoksi.
- 1266 Birger Jaarli kuoli.
- 1275 Paavin ristiretkibulla lähetettiin Ruotsiin, koska Karjalan, Lapin, Inkerin ja Vatjanmaan pakanoiden julmuus kristittyjä kohtaan oli yltynyt.
- 1276 Novgorodin ruhtinas Dmitri alisti Karjalan valtaansa.
- 1283 Paavi määräsi palautettavaksi Suomen kirkolle siltä varastetun omaisuuden.
- 1291 Ensimmäinen suomalaissyntyinen piispa Maunu I Turun hiippakunnassa. Pyhän Henrikin legenda sepitettiin.
- 1292 Venäläiset hävittivät Suomea.
- 1293 Ruotsalainen laivasto valloitti Länsi-Karjalan ("kolmas" ristiretki). Viipurin linna rakennettiin.
- 1294 Venäläiset piirittivät Viipurin linnaa.
- 1300-luvun alussa sepitettiin Henrikin surmavirsi.
- 1300 Ruotsalaisten sotaretki Nevalle.
- 1301 Venäläiset tuhosivat ruotsalaisten Nevalle perustaman Landskronan linnan.
- 1308 Hämeen linna mainittiin ensimmäistä kertaa historian kirjassa.
- 1310 Eräs ruotsalainen vapautti karjalaisen orjansa testamentissaan.
- 1311 Venäläiset hävittivät Suomea ja polttivat Vanajan kaupungin.
- 1315-1317 Suuri nälkäkausi Suomessa.
- 1316 Karjalan naiset saivat ruumiillisen koskemattomuuden suojan.
- 1317 Ragvald Ahvenanmaalainen rakennutti Kuusiston linnan.
- 1318 Novgorodilaiset hävittivät Kuusiston piispankartanon ja Turun kaupunkia, paljon vanhoja asiakirjoja tuhoutui.
- 1320-1340 Eerikinkronikka sepitettiin, jossa Birger Jaarlin Suomenvalloitus esitettiin "Hämeen ristiretkenä".
- 1323 Ruotsi ja Novgorod jakoivat Karjalan Pähkinäsaaren rauhassa.
- 1325 (noin) Suomen kirkon kultti ja hallinto järjestettiin.
- 1335 Orjuutta alettiin lopettaa Ruotsin valtakunnassa.
- 1338 Pohjois-Inkeri joutui valloitetuksi väliaikaisesti.
- 1340-luku Lyypekin kaupunginkronikka mainitsi, että Birger Jarl pakotti Suomen Ruotsin kruunulle.
- 1340 Rapolan kuninkaasta maininta.
- 1343 Virolaiset pakanat kapinoivat.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Somalit vaativat jälleen erityiskohtelua

Länsiväylä (16.3.2011) uutisoi Espoon somaliyhteisöstä, joka vaati islaminuskoisia opettajia islamin opetuksessa kouluissa. "Vääräuskoinen" kristitty tai ateisti kun ei näköjään kelpaa ylivaltaa havitteleville muslimeille.
Nämä länsifobiset ja kristofobiset somalit kieltäytyvät ymmärtämästä tai hyväksymästä sitä tosi asiaa, että koulu Suomessa on sekulaarinen, ei islamilainen.

"Espoon opetustoimen mukaan uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen ei kuitenkaan voi olla valintakriteeri, vaan kaikkien aineiden opettajien palkkaamisessa noudatetaan vallitsevia säädöksiä ja Suomen lainsäädäntöä. (...) Meillä voi evankelis-luterilaista uskontoa opettaa ihminen, joka ei kuulu kirkkoon, opetustoimenjohtaja Kaisu Toivonen muistuttaa."

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Sairausdiagnoosi: Rasisti

SDP:n Thomas Wallgren otsikoi viimeisimpiä pohdintojaan: Olen rasisti-mutta siitä voi yrittää parantua. Wallgren pitää islamin suvaitsemattomuutta ja kunniamurhia kaukaisina ongelmina, ikään kuin niitä ei olisi olemassa Suomen maahanmuuttajien keskuudessa.
Omaa "rasismiaan" hän pitää vaistomaisena ja kai hävettävänä, tavallaan julistautuen marttyyriksi tunnustamalla heikkoutensa. Hän voi välillä eism. pelätä, että "maahanmuuttajat hakkaavat hänen vaalean poikansa ja raiskaavat hänen vaimonsa." Tätä hän pitää sairautena. Ei saa pelätä omaistensa puolesta. Rasismista voi Wallgrenin mukaan yrittää parantua. Rasismi on sairaus! Kauhea diagnoosi! Pahempaa kuin AIDS! Antibiootit äkkiä esille!
Mutta, Wallgren, mitäpä jos rasismi pohjautuukin faktoihin, maalaisjärkeen ja itsesuojeluvaistoon? Muutenkin usein sekoitetaan patriotismi rasismiin. Wallgren on ulkona hiihtelemässä...aavikolla.
Suomalaisia miehiä hän syyttää Euroopan väkivaltaisemmiksi, vaikka hyvin tiedetään Euroopan maahanmuuttajien, erityisesti arabien ja afrikkalaisten, olevan kaikista väkivaltaisempia!
Pakanana jopa minä hämmästyin Wallgrenin syytöksiä siitä, että raamattu yllyttää vääräuskoisten vainoamista ja kuinka kristinuskon nimissä on tapettu miljoonia ihmisiä. Hän kuitenkin unohtaa sen tosiasian, että ainoastaan juutalaisten kirjoittama Vanha testamentti yllyttää vainoihin, ei Uusi testamentti, jota nykyajan evankelis-luterilaiset seuraavat. Syyttämällä ainoastaan kristittyjä tappamisesta hän sylkee niiden miljoonien kuolleiden päälle, jotka joutuivat muslimien, juutalaisten, ateistien ja hindujen uhreiksi.
Todellisuudesta vieraantunut Wallgren väittää ettei ole hyviä ja huonoja ihmisiä: "Ihmiset eivät jakaudu kahteen ryhmään: rasisteihin ja muihin. Taipumus rasismiin itää meissä kaikissa." Silti herra Wallgren tunnustaa häpeävänsä valkoista ihonväriään, ja niin ollen syyllistäen kaikkia valkoisia esi-isiemme synneistä, myös nykyaikaisten ja ei-suomalaisten. Rasismia sekin on. Tietämättään poliittisesti korrekti Wallgren siten jakaa ihmiset kahteen ryhmään: me valkoiset pahat ja he tummat hyvät. Ihmeellistä logiikkaa.
Lopuksi hän täräyttää jotain aivan uskomatonta , mielisairasta: "On hulluutta ajatella, että politiikka voisi toimia hyvien ihmisten ja kulttuurien suojana pahoja ja huonoja kulttuureja vastaan. Ken tätä yrittää kasvattaa rasismia ja muuta pimeyttä itsessään. Politiikan tehtävänä on luoda sääntöjä ja rakenteita, joiden avulla me kaikki voimme enenevästi toteuttaa hyvää yhdessä ja itsessämme ja pitää omia pimeitä puoliamme aisoissa."
No, kuka helvettiä sitten suojelee hyviä ihmisiä? Kuka pitää pahat kulttuurit loitolla? Näköjään poliitikot tai ainakin Thomas Wallgren kieltäytyy siitä itsestään selvästä velvollisuudesta! Valkoisia vihaava Wallgren tuomitsee kaikki hulluiksi ja rasisteiksi, jotka yrittävät vastustaa huonoja kulttuurin ilmenemismuotoja, kuten kunniamurhia, raiskauksia, rasistista islamia ja sionismia! Rasisti Wallgren ei välitä vähääkään.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Haluaako Hesari lakkauttaa Suomen?

Helsingin Sanomat (14.3.2011) haastatteli suomalaisvastaista Jarkko Tonttia. 39 vuotias Tontti on oikeustieteen tohtori, varatuomari, valtiotieteiden maisteri, kirjailija ja ties mitä. Ääriliberaali Tonttu-Tontti vihaa marsalkka Mannerheimia ja kutsuu häntä sotarikolliseksi, 1918-vuoden teloittajana. Varatuomarina on ihmeellistä ettei Tontti ole tietoinen sodan laeista tai kommunistien aloittamista verilöylyistä ja petoksesta Suomen valtakuntaa vastaan. Meinasin tukehtua omaan oksennukseeni kun luin kuinka varatuomari Tontti haaveili kansanvaltio Suomen katoamisesta:

"Tämä on haave, jonka toteutuminen voi viedä todella pitkään. Toivoisin, ettei olisi samanlaisia kansallisvaltioita kuin nyt."

Eli Suomen perustuslakia edustava varatuomari ja oikeustieteen tohtori haluaa perustuslain vastaisesti lakkauttaa Suomen. Sairasta! Samaa haluaa näköjään myös Helsingin Sanomat kun kerran antavat puheenvuoron tällaiselle maanpetturille.
Tonttia pelottaa kansallisaatteet, perussuomalaiset ja "ääriryhmät". Sananvapausjärjestö Penin puheenjohtaja Tontti syyttää "ääriryhmiä" sananvapauden kaappauksesta, vaikka itse samanaikaisesti edustaa yhden miehen suomalaisvastaista "ääriryhmää".
Tonttu-Tontti, joka haluaa kieltää sananvapauden patriooteilta, ehdottaa silti Suomen sananvapauslaista poistettavaksi jumalanpilkkakohdan. Tarkoittaen: Jumalaa saa pilkata, mutta ei päätöntä maahanmuuttopolitiikkaa. EU:ta jumaloiva Tontti kysyy:

"Mikä on epäisänmaallisuus tai isänmaallisuus? Ei siitä ole mitään yhteisymmärrystä, ei sitä ole missään määritelty. Se on enemmän löysää ja kyseenalaista retoriikkaa, jota toivoisi poliitikkojen välttävän. Keskittyisivät puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä."

Jos valtiotieteiden maisteri Tontti ei tiedä mitä epäisänmaallisuus on, niin minä kyllä sen voin kertoa: Epäisänmaallisuus on esim. sitä kun haluaa kieltää sananvapauden joiltakin, lakkauttaa Suomen, haukkua Suomen pelastajaa, Mannerheimiä tai antaa rasististen maahanmuuttajien tulvia maahamme.
Ääriliberaali Tonttu-Tontti vertaa armeijaa koraanikouluun ja itkee ettei kaikkia saa niputtaa johonkin kansaan. Lopuksi Suomea edustava varatuomari Tontti nyyhkyttää:

"En minä ainakaan tiedä, mikä on kansa ja kuka siihen kuuluu ja millä perusteella."

Kuule Tontti! Minä kyllä tiedän mikä on kansa ja kuka siihen kuuluu: Kansa koostuu ihmisistä jotka jakavat yhteisen historian, kulttuurin ja arvomaailman perusteet. Kansa tunnustaa maansa suvereniteetin ja koskemattomuuden ja kansan oikeuden elää rauhassa, onnellisena ja tapoja kunnioittaen. Kansa taistelee vaikka asein veljiensä ja siskojensa oikeudesta vapauteen. Joten, sinä Tontti et kuulu Suomen kansaan, kuten ei myöskään suomalaisia vihaava rasistinen islamisti, joka tulee maahamme "pakolaisena" raiskaamaan ja murhaamaan vääräuskoisia valkonaamoja.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Suomen historia vuosilukuina, osa 4 (1171-1249 jKr.)

Kaikki vuosiluvut ovat jKr. = jälkeen Kristuksen.

- 1171 Suomessa oli ruotsalainen sotajoukko auttamassa suomalaisia vihollisen hyökkäyksiä vastaan, joka on saattanut antaa perustan myöhemmin sepitetyille tarinoille ns. ensimmäisestä ristiretkestä.
- 1186 Novgorodilaiset tekivät sotaretken Hämeeseen.
- 1187 Karjalaiset hävittivät Sigtunan, Ruotsin arkkipiispa ja jaarli saivat surmansa.
- 1189 Ruotsin hiippakuntien luettelo ei maininnut Suomea.
- 1191 Novgorodilaiset ja karjalaiset hyökkäsivät laivoilla länsisuomalaisia vastaan. Tanskalaiset tekivät sotaretken Suomeen.
- 1192 Ruotsin hiippakuntien luettelo ei maininnut Suomea.
- 1198 Turku mainittiin aikakirjoissa.
- 1200-luku Novgorodista löydetty tuohikirje sisältää ensimmäisen tunnetun suomenkielisen tekstin (karjalan murteella).
- 1200 (noin) Tanskalainen Saxo Grammaticus kertoi suomalaisista kuninkaista.
- 1202 Tanskalaisten sotaretki Suomeen.
- 1209 Tanska yritti levittää valtaansa Suomeen.
- 1220 Snorri Sturlasson kirjoitti Ynglinga-saagan, joka mm. käsittelee Ruotsin ja Suomen hallitsijasukuja.
- 1221 Paavi antoi Suomen piispalle valtuudet kieltää lähellä asuvia kristittyjä purjehtimasta vieressä asuvien raakalaiskansojen (Karjala, Venäjä?) luokse ja viemästä heille elintarvikkeita ja muuta tarpeellista, koska nämä vainoavat suomalaisia.
- 1227 Novgorodilaiset joukkokastoivat karjalaisia ortodoksiseen uskoon. Novgorodilaisten sotaretki Länsi-Suomeen, jolloin he saivat niin paljon vankeja, että osa oli surmattava ja osa päästettävä vapaiksi.
- 1228 Länsisuomalaisten sotaretki laivoilla Laatokalle epäonnistui ja vain pieni osa pääsi pakenemaan.
- 1229 Hämäläisten uhrilehdot varastettiin paavi Gregorius IX:n määräyksestä. Suomi liitettiin paavin suojavaltioon. Paavi kielsi ruotsalaisia ja novgorodilaisia vainoamasta suomalaisia.
- 1230-luku Orkneyinga-saagassa kerrotaan Suomen ja Kainuun kuninkaista.
- 1232 Paavi kehotti turhaan kalpaveljien ritarikuntaa auttamaan Suomen piispaa.
- 1236-1237 Pakanat kapinoivat Suomessa.
- 1237 Paavi Gregorius IX kehotti ruotsalaisia ristiretkelle Hämeeseen. Hämeessä ja Saarenmaalla nousi kapina.
- 1238-1239 Ristiretki Hämeeseen. Ristiretkeläiset pakottivat pakanuuteen palanneet hämäläiset ottamaan jälleen vastaan kristinuskon ja tunnustamaan Ruotsin vallan.
- 1240 Suomen ja Ruotsin ristiretkeilijäin tappiollinen taistelu Nevajoella.
- 1241 Ruotsin piispojen luettelo ei maininnut Suomen piispaa.
- 1248 Bockin mukaan vahvistettiin raja, jonka mukaan Kuolan niemimaa ja koko Karjala kuului Suomelle ja samalla Venäjä irrotettiin Suomesta! Birger Jarl tapasi Suomen viimeiset kuninkaalliset, Seppo Ilmarisen ja Maija Ilmattaren, jotka luovuttivat vallan hänelle. Ruotsin hiippakuntien luettelo ei maininnut Suomea.
- 1249 Birger Jarl valloitti Suomen. Paavi Innocentius IV otti suomalaiset suojelukseensa.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Suuria juutalaisia saavutuksia

Juutalaiset ovat saavuttaneet paljon vuosisatojen aikana. On paljon suuria tiedemiehiä, keksijöitä, poliitikkoja ja nobelisteja. Mutta ei kaikki silti ole hyvin heidän leirissään. Näyttää hyvinkin siltä kuin he olisivat jatkuvasti aloittamassa mitä ällöttävimpiä ja omituisempia kulttuurimuotoja, aivan kuin edistääkseen sivilisaation rappeutumista.
Tristan Tzara perusti dadaistisen liikkeen, jossa tavallaan kaikki taideteokset jätettiin kesken, pelkkää abstraktista roskaa. Harold Pinter perusti nk. Absurdi Teatterin. Calvin Klein, Ralph Lauren ja Isaac Mizrahi ovat rappiollisen "muodin" ja turhamaisuuden edelläkävijöitä. Mark Rothko erikoistui abstrakti-ekspressionistiseen taiteeseen, mikä ei ole mitään muuta kuin mielisairautta. Anton LaVey perusti Saatanan Kirkon. Pateettinen "urheilumuoto" Wrestling on täysin juutalaisten hallinnassa. David Beckham on ollut suuri tekijä jalkapallopelaajien jättimäisten palkkojen hurjille korotuksille. Narkomaani Nancy Spungenista leivottiin jonkinlainen sankaritar ja idoli.
Justin Miller oli ensimmäinen mies, joka sai rintaimplantit. Seksi tuntuu olevan juutalaisille pakkomielle; pervertikko Freud oli äärimmäisen kiinnostunut insestistä ja liitti kaikki ihmisen psykologiset ongelmat seksiin. Dr. Ruth on kuuluisa seksiterapeutti. Pornoteollisuus oli ennen täysin juutalaisten hallinnassa. Bess Myerson keploteltiin Yhdysvaltojen ensimmäiseksi juutalaiseksi Miss Amerikaksi.
Liki kaikki yhteiskuntia järsivät liikkeet ovat juutalaisten keksimiä. Mafia on aina ollut juutalaisille kiinnostuksen kohde: Bugsy Siegal, Meyer Lansky, Mickey Cohen, Murder Inc. jne.
Bolshevismi oli juutalaisten oma lempilapsi ja kommunismin suuret nimet kuten Lenin, Marx, Andropov ja Trotski olivat juutalaisia. Martin Buber, Franz Kafka ja Allen Ginsberg olivat kuuluisia anarkisteja. Pelottavinta juutalaisissa on heidän kyky täydelliseen ja kylmäveriseen tuhoamiseen ja valehteluun. Oppenheimer rakensi ensimmäisen atomipommin, jolla murhattiin kymmeniä tuhansia siviilejä. Sionisti George Soros "ostaa" kokonaisia maita ja pumppaa ne täyteen vihapropagandaa valkoisia vastaan. Henry Kissinger ja Madeleine Albright ohjailivat Amerikan presidenttejä hyväksymään sotarikoksia. Itsensä ikuisesti marttyyreiksi julistautuneet Simon Wiesenthal ja Paul McKellar levittivät iljettävää vihapropagandaa tuhotakseen valkoiset kansat ilman, että yksikään valtionjohtaja olisi räpäyttänyt silmäänsä. Mediamogulit Rupert Murdoch ja Howard Stern jatkavat nuorison saastuttamista.
Juutalaisia kaikki tyynni, saastaa, facebook, nihilismi, ääriliberalismi, ydinketjureaktorit, rasistinen sionismi, kommunismi, paskaa, palestiinalaisten tuhoaminen, kapitalismi, huulipuna, koronkiskonta, atomipommi, Google, Prozac, Valium, Woodstock, ajatus Jumalan "valitusta" kansasta, Hollywood, ympärileikkaus, panttilainaamot, juutalaisia, juutalaisia, juutalaisia...

torstai 17. maaliskuuta 2011

Suomen historia vuosilukuina, osa 3 (100-1164 jKr.)

Kaikki vuosiluvut ovat jKr. = jälkeen Kristuksen.

- 100 Tacitus kertoi fenneistä.
- 170 (noin) Ptolemaios kertoi phinnoista.
- 284 Legendaarinen Fiannan kuningas Fionn Mac Cumhaill (Finn) kuoli.
- 411 Vandaalit (suomalaisheimo) asettuivat Etelä-Espanjaan.
- 427 Vandaalit ylittivät Gibraltarin ja saapuivat Pohjois-Afrikkaan.
- 439 Vandaalit valtasivat Karthagon ja perustivat sinne valtakunnan.
- 455 Vandaalit ryöstivät Rooman.
- 524 Belisarius tuhosi vandaalien arianistisen valtakunnan ja valtasi uudelleen Etelä-Espanjan ja Pohjois-Afrikan
- 551 Jordanes mainitsi finnit ja skrerefennit.
- 850-luku Suurin osa Ruotsia ja Norjaa oli yhä Suomen vallan alla.
- 860 Rus-viikingit (suomalaiset) hyökkäsivät Konstantinopoliin (Istanbul).
- 862 (noin) Suomalainen varjagipäällikkö Rurik perusti Novgorodin ruhtinaskunnan (Bockin mukaan se oli siittämiskeskus)
- 865 Skandinavian apostoli Ansgarius kuoli.
- 879 Rurik perusti Kiovan.
- 941 Rus-viikingit hyökkäsivät Konstantinopoliin.
- 975 (noin) Ahvenanmaa autioitui.
- 987 Bockin mukaan Sipoossa suljettiin Lemminkäisen temppeli kivillä.
- 1008 Bockin mukaan katolinen kirkko otti vallan Ruotsissa. Olavi Pyhä teki sotaretken Suomen rannikolle.
- 1020 Bockin mukaan antoi paavi määräyksen tuhota Väinämöisen mytologian.
- 1042 Novgorodin suurruhtinas Vladimir teki sotaretken Hämeeseen.
- 1050 Bockin mukaan sveitsiläiskaarti hyökkäsi Hankoon, tappoi ihmisiä ja poltti temppelit, ja tuhosi Viipurin pakanalliset tornit (Suomen paratiisi-aika päättyi).
- 1050 (noin) Ruotsin kuninkaan poika Anund hyökkäsi Suomeen, mutta suomalaiset myrkyttivät kaivot, tuhosivat sotajoukot ja surmasivat Anundin.
- 1123 Novgorodin suurruhtinaan poika Vsevolod teki sotaretken Hämeeseen.
- 1142 Länsisuomalaiset hyökkäsivät Novgorodin alueelle.
- 1143 Karjalaiset hyökkäsivät länsisuomalaisia vastaan, mutta pakenivat pian.
- 1147-1149 Hämäläiset kärsivät tappion sotaretkellä vatjalaisia ja novgorodilaisia vastaan.
- 1150 (noin) Arabialainen maantieteilijä al-Idrisi mainitsi varsinaissuomalaisen kuninkaan.
- 1154 Ensimmäinen ristiretki Suomeen (sepitetty tarina). Al-Idrisi kertoi Suomen kuninkaalla olevan omistuksia Norjassa.
- 1155 (noin) Turun linnaa aloitettiin rakentamaan.
- 1155-1156 Turun ensimmäinen piispa Henrik (sepitetty tarina?).
- 1156 Perimätiedon mukaan Lalli tappoi piispa Henrikin (sepitetty tarina?).
- 1156-1178 Turun toinen piispa.
- 1164 Ruotsalaisten hyökkäys laivastolla Laatokkaan, jonka novgorodilaiset torjuivat. Uppsalan arkkipiispan alaisten hiippakuntien luettelo ei maininnut Suomea.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Ajatuksia rotujalostuksesta

Eräs fasistinen johtaja kirjoitti aikoinaan näin:

"Yhteiskunta ei saa antaa rappeutuneiden ihmisten tuottaa itsensä kaltaisia jälkeläisiä. (...) Sellaisten karjankasvattajien, jotka estäisivät karjansa valioyksilöitä parittelemasta ja lisäisivät sitä pelkästään huonoimpien yksilöiden välityksellä, katsottaisiin kuuluvan hullujenhuoneeseen (...) Jonain päivänä tajuamme, että oikeantyyppisten hyvien kansalaisten ensisijainen velvollisuus on jättää verenperintönsä maailmalle ja ettemme saa tehdä väärästä ihmistyypistä ikuista."

Ja kuka olikaan tämä kauhistuttava fasisti näiden sanojen takana? Se oli Yhdysvaltojen 26. presidentti, Theodore Roosevelt (1858-1919).
Eugeniikasta ja rotu-opista syytetään mielellään kansallissosialisteja, vaikka rotujalostus oli äärimmäisen yleistä länsimaissa noin sadan vuoden ajan. Sotien jälkeen se oli Euroopan sosialidemokraatit, jotka jatkoivat "rotujalostusta" viemällä sen iljettävään suuntaan, lobotoimalla heikkohermoisia ja kastroimalla köyhiä ja muita "rupusakin" edustajia. Eugeniikka voi olla hyödyllistä ihmiskunnalle mikäli moraalisia sääntöjä noudatetaan todella tarkkaan. Demokraattiset valtiot vain ovat antaneet rotujalostukselle sen huonon maineen, joten utopistinen yhteiskunta ilman perinnöllisiä sairauksia on heidän vuoksi juuri siksi utopistinen.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Suomen historia vuosilukuina, osa 2 (Myyttinen aikakausi)

 Kaikki vuosiluvut ovat eKr. = ennen Kristusta. Ellei toisin mainita.

- 2300 Pohjois-gootit eli suomalaiset maailman valloitusretkillä.
- 2200-2000 "Oikeat" kreikkalaiset eli suomalaiset saapuivat Kreikkaan.
- 2150 Guutilaiset nomadit (suomalaiset gootit) hyökkäsivät Sumeriin, joka kuitenkin toipui siitä.
- 2000 Germaanit asettuivat Etelä-Skandinaviaan.
- 1933 Firbolgit (nemedialaisten orjat) saapuivat Irlantiin ja jakoivat maat 5 osaan.
- 1896 Tuatha de Danaan saapui Irlantiin Pohjois-Euroopasta (Suomesta). Moytirran taistelu firbolgia vastaan.
- 1869 Tuatha de Danaan voitti fomoirit Moytirran toisessa taistelussa. Troija sortui Lebor Gabalan mukaan.
- 1749 Irlannin kuningas Eochaid Ollathair kuoli haavasta jonka sai 120 vuotta aikaisemmin Moytirran taistelussa.
- 1699 Milesialaiset (Milin seuraajat, esisuomalaiset) saapuivat Irlantiin Espanjasta ja kukistivat Tuatha de Danaan. Yhdessä milesialaisten taistelussa kuoli faarao ben Mileachin tytär Scota (Skotlannin nimi juontuu hänestä).
- 1500 Karjalaiset valtasivat Intian.
- 1480 Karjalaiset asuttivat Egean meren.
- 1477 Tuatha de Danaan vyöryi Irlantiin (mahdollisesti?)
- 1300 Suomalaiset Arge ja Opis lähtivät Hyperboreasta Deloksen saarelle. Suomalaisten Troija tuhoutui maanjäristyksessä ja jälleenrakennettiin pienempänä. Suomessa alkoi pronssikausi.
- 1200 Islanti nousi merestä (suomalaiset eli gootit asuttivat pian maan).
- 1193-1184 Troijan sota (Toija, Suomi). Troijan kaaduttuaan Odysseus lähti Ithikaan. Aeneas johdatti ihmisjoukon perustamaan uuden Troijan.
- 1000 Syrjäänit ja votjakit erosivat suomalais-ugrilaisesta kantakansasta.
- 600 (noin) Suomen ensimmäinen kuningas Rostiofis.
- 500 Tsheremissit, mordvalaiset ja kantasuomalaiset erosivat toisistaan.
- 450 (noin) Herodotos kuvaili Pohjanperää teoksessaan.
- 100 (noin) Fornjotr "Jättiläinen" eli Kaleva (Suomen ja Kainuun kuningas) syntyi.
- 80 (noin) Kari Fornjotsson (Suomen ja Kainuun kuningas) syntyi Kvenlandissa.
- 60 (noin) Frosti Karasson (Suomen ja Kainuun kuningas) syntyi Kvenlandissa.
- 40 (noin) Jokull Frostasson syntyi Kvenlandissa.
- 20 (noin) Snaer "Vanha" Jokulsson (Suomen ja Kainuun kuningas) syntyi Kvenlandissa
- 1 jKr. (noin) Driva Snaersdotter (Snaer Vanhan tytär) syntyi.
- 20 jKr. (noin) Thorri Snaersson (Suomen ja Kainuun kuningas) syntyi Kvenlandissa. Driva Snaersdotter ja Uppsalan kuningas Vanland Svegdasson menivät naimisiin Suomessa.
- 63 jKr. (noin) Thorri Snaerssonin tytär Nor syntyi.
- 65 jKr. (noin) Gor "Merikuningas" Thorrasson syntyi Kvenlandissa.
- 66 jKr. (noin) Goi Thorrasdotter (Thorrin tytär) syntyi.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Islamilaisten terroristien iskut helmikuussa

Viime kuussa (helmikuu) tekivät islamilaiset terroristit yhteensä ainakin 135 iskua, joissa kuoli vähintään 536 ihmistä. Alla on listattuna kohdemaat, iskujen ja kuolonuhrien määrät. Iskuiksi lasketaan itsemurha-iskut ja muut aseelliset hyökkäykset, joissa tarkoituksena on tappaa vääräuskoisia. Haavoittuneiden määrä on huomattavasti korkeampi kuin kuolleiden määrä, mutta niitä ei ole listattu tähän.

Irak = 27 iskua, 125 kuolonuhria
Pakistan = 26 iskua, 105 kuolonuhria
Afganistan = 20 iskua, 154 kuolonuhria
Thaimaa = 20 iskua, 28 kuolonuhria
Nigeria = 9 iskua, 38 kuolonuhria
Somalia = 9 iskua, 29 kuolonuhria
Intia = 5 iskua, 5 kuolonuhria
Venäjä = 4 iskua, 12 kuolonuhria
Filippiinit = 2 iskua, 8 kuolonuhria
Jemen = 2 iskua, 6 kuolonuhria
Indonesia = 2 iskua, 3 kuolonuhria
Egypti = 2 iskua, 1 kuolonuhri
Kongon demokraattinen tasavalta = 1 isku, 12 kuolonuhria
Oman = 1 isku, 4 kuolonuhria
Dagestan = 1 isku, 2 kuolonuhria
Iran = 1 isku, 1 kuolonuhri
Gaza = 1 isku, 1 kuolonuhri
Turkki = 1 isku, 1 kuolonuhri
Mauretania = 1 isku, 1 kuolonuhri

Kuka edelleen väittää islamia rakkauden ja rauhan uskonnoksi?

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Suomen historia vuosilukuina, osa 1 (Myyttinen aikakausi)

Kaikki vuosiluvut ovat eKr. = ennen Kristusta.

- 2.000.000.000 Suomen vanhimmat kivilajit muodostuivat.
- 50.000.000 Ior Bockin mukaan oli ensimmäinen Ragnarök.
- 8.000.000 Polarian aikakausi päättyi ja Hyperborealainen, johon Suomi kuului, alkoi.
- 1.000.000 Hyperborealainen valtakausi päättyi ja Lemurialainen alkoi.
- 300.000 Suomen länsirannikolla asutusta.
- 120.000 Suomen Susiluolassa asutusta.
- 71.999 Mutaation vuoksi rodut alkoivat eriytyä.
- 48.000 Ihmiskunta ilmestyi viitenä eri roturyhmänä.
- 33.000 Saamelaiset asettuivat Suomeen.
- 18.000 Jääkausi oli laajimmillaan.
- 13.000 Jukatanissa palvottiin Kukul Khania, joka on sama kuin Väinämöinen.
- 11.000 Mannerjäätikön reuna Skånessa ja Eestin eteläpuolella.
- 10.600 Ensimmäiset evakuoinnit Atlantiksesta alkoivat.
- 10.500 Ozeilonit (esi-suomalaiset) siirtyivät Vallonin johdolla Atlantiksesta Espanjaan.
- 10.000 Kelttiläinen (suomalainen) alarotu valloitti suuren osan Eurooppaa.
- 9500 Nykyinen Baltianmeri muuttui järveksi (Ancylus-järvi).
- 9000-8000 Pohjoisen myysteeriotraditio syntyi Thulessa. Riimuaakkosten synty.
- 8600 Asutusta Lahdessa.
- 8500 Vallonit (esisuomalaiset) levittäytyivät Keski-Eurooppaan.
- 8016 Bockin mukaan Atlantis tuhoutui ja Ukon kansa valloitti Ruotsin.
- 7500 Tammi, lehmus ja vaahtera saapui Suomeen.
- 7016 Bockin mukaan Ukon perhe muutti takaisin Suomeen (hallitsivat aina vuoteen 1248 jKr.).
- 7000 Koko Suomi vapautunut jääkauden jäästä.
- 5800 Finnit saapuivat Suomeen.
- 5000 Osa valloneista siirty Puolaan, jossa he sekottuivat kaldealaisiin, jolloin syntyi suomaalaiset.
- 4000 "Sumerilaiset" eli suomalaiset saapuivat Mesopotamiaan.
- 3110-2884 Egyptin ensimmäinen dynastia, Menes yhdisti Ylä- ja Ala-Egyptin. Menes oli inkarnoitunut Väinämöinen.
- 3000 Suomalaiset asuttivat Balttian. Espanjan vallonien kuninkaana oli kansallishaltija Miko. Bockin mukaan osa karjalaisista muutti Intiaan ja Keski-Eurooppaan, jolloin heitä kutsuttiin arjalaisiksi. Suomalaiset vyöryivät Egyptiin. Uralilainen kantakansa jakautui samojedilaiseen ja suomalais-ugrilaiseen ryhmään.
 - 2669 Irlannissa Partholonolaiset sotivat fomoireja vastaan, joiden sanottiin olleen merirosvoja Skandinaviasta.
- 2600 Ahvenanmaalla oli kannibalismia.
- 2500 Unkarilaiset, ostjakit ja vogulit erosivat suomalais-ugrilaisesta kantakansasta.
- 2349 Nemedialaiset (esisuomalaiset) Espanjasta tai Skyytiasta saapuivat Irlantiin. Kahden johtajan vaimot olivat Medu ja Macha. Suurin osa nemedialaisista kuoli ruttoon tai joutuivat fomoirien tappamiksi, ainoastaan 30 pakeni.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Tunnettuja kasvissyöjiä

Kyllästyttää kun vegetariaanit aina leimataan hulluiksi ja ahdasmielisiksi. Itse olen kylläkin lihansyöjä, mutta arvostan silti kasvissyöjiä ja heidän elämänfilosofiaa. Mikäli vegetariaanit ovat idiootteja, silloin myös seuraavat henkilöt olivat tai ovat idiootteja:

Buddha, Leo Tolstoi, Nikola Tesla, Aristoteles, Abraham Lincoln, Maurice Maeterlinck, Max Heindel, Henry David Thoreau, Franciscus Assisilainen, Deepak Chopra, Charles Darwin, Leonardo Da Vinci, Percy Bysshe Shelley, AC Bhaktivedanta Swami Prabhupada, Adolf Hitler, Jean-Jacques Rousseau, Isaac Newton, Annie Besant, Porfyrios, John Sonck, Diogenes, Dalai Lama, Lord Byron, Platon, Albert Einstein, Tertullianus, Jeesus Kristus, Sokrates, Emily Dickinson, Plutarkhos, C.W. Leadbeater, H.P. Blavatsky, John Lennon, Uri Geller, Epikuros, Ralpf Waldo Emerson, Voltaire, Franz Kafka, Benjamin Franklin, Mahatma Gandhi, George Bernard Shaw, Gustave Flaubert, Bernard de Mandeville, Arthur Schopenhauer, Alphonse Lamartine, Pythagoras, Seneca, Vergilius, Ovidius.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Lestadiolainen tuomittiin vankeuteen pedofiliasta

Espoon käräjäoikeus tuomitsi keski-ikäisen "miehen" neljäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vuosina 2003-2005 tapahtuneiden rikosten aikana lapsi, joka oli lähisukulainen, oli vain 7-11 vuotta ja "mies" 39-43 vuotta. Tuomittu pedofiili kuului vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen ja oli myös toiminut rauhanyhdistyksen puheenjohtajana.
Toinen sukulaismies tuomittiin niin ikään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä mutta vain yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen, sillä hän oli ollut tuolloin vain 15-17 vuotta. Lisäksi hänet tuomittiin toisen, viisi vuotiaan, tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Vanhoillislestadiolainen herätysliike = He ovat todellakin vanhoillisia ja heidän olisi jo todellakin aika herätä!

torstai 10. maaliskuuta 2011

Muslimien ylivaltaa Euroopan historiassa

1453 Turkkilaiset muslimit valtasivat Konstantinopolin.
1521 Turkkilaiset valtasivat Belgradin.
1526 Turkkilaiset valtasivat Unkarin.
1529 Wieniläiset ajoivat pois turkkilaiset ensimmäisen piirityksen jälkeen.
1532 Turkkilaiset piirittivät Itävallan rajalla olevaa Gunsin kaupunkia.
1534 Turkkilaiset sieppasivat Algerian, Tunisian ja Tripolin.
1541 Turkkilaiset valtasivat Unkarin pääkaupungin ja Ofenin linnoituksen.
1565 Pyhä Johanneksen ritarikunta torjui turkkilaisten hyökkäyksen Maltalle.
1566 Turkkilaiset valtasivat jälleen Unkaria.
1570 Turkkilaiset sieppasivat Kyproksen venetsialaisilta.
1571 Lepanton meritaistelussa tuhoutui turkkilaisten laivasto.
1663 Turkkilaiset julistivat jälleen sodan Itävallalle ja saavuttivat voiton Unkarissa.
1664 Keisarin joukot torjuivat turkkilaisten hyökkäyksen.
1669 Turkkilaiset valtasivat Kreetan.
1678 Puola menetti Podolian turkkilaisille.
1679 Rutto riehui Wienissä.
1683 Wienin toinen piiritys. Turkkilaiset lyötiin jälleen.
1686 145 vuoden turkkilaisvallan jälkeen vapautui Ofen.
1697 Prinssi Eugen kukisti turkkilaiset Zentan taistelussa.
1699 Karlowitzin rauhansopimus.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Tsaarin juoksuhaudat

Venäjän tsaari rakennutti Suomeen ensimmäisen maailmansodan aikana (1914-1917) juoksuhautalinjan linnoituksineen. Tsaari oli huolissaan Pietarin turvallisuudesta ja linjan tarkoituksena oli hidastaa mahdollista saksalaista invaasiota Suomen kautta. Puolustus juoksi Valtimo-Kuopio-Viitasaari-Virrat-Tampere-Loppi-Helsinki linjassa. Viipurissa ja Savossa sijaitsi myös viivästyspisteet.
Mm. Virtain linnoitus toimi myös varikkona ja parhaimmillaan sitä oli rakentamassa 30000 vapaaehtoista ja pakkovärvättyä, aina Kiinasta asti. Rakentaminen kesti melkei vuoden (1916-1917). Monet juoksuhaudat ovat jo aikoja sitten kadonneet maan muutosten vuoksi, mutta osia on entisöity, kuten Virtain juoksuhauta-varikko.
Nämä muodostelmat eivät olleet pelkkiä "uurteita" maassa, vaan ne olivat elintärkeitä osia puolustuksessa, ja antoivat välttämätöntä suojaa sotilaille. Juoksuhaudoissa elettiin ja kuoltiin. Siellä oli sen hetkinen koti.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Tumpeloterroristit

Terroristit onnistuvat, harmi kyllä, usein tappamaan pahaa aavistamattomia ihmisiä. Mutta onneksi heidän joukossa on myös roppakaupalla tunareita. Esimerkkejä:

* Ääliöporukka rakensi pommille kaukolaukaisimen, jonka kantama oli peräti 3 metriä.

* Tukholman itsemurhapommittaja tunaroi ja pudotti yhden räjähteen jonka oli kiinnittänyt kehoonsa ja onnistui räjäyttämään vain itsensä.

* Britanniassa oleskelevat terroristit hautasivat hankkimansa räjähteet puutarhaan, ja ajan tullen eivät enää löytäneet niitä.

* Venäjällä kuoli naisterroristi kun hänen pommiinsa kiinnitettyyn, laukaisijana toimivaan, kännykkään saapui arvaamatta tekstiviesti ja räjäytti etuajassa hela hoidon huushinsvattiin.

* 9/11 -iskujen pääarkkitehti sheikki Mohammed antoi haastattelun, jossa hän siteerasi kohtia koraanista, mutta väärin ja toimittaja joutui korjaamaan sheikkiä. Ennen haastattelun alkua oli hän käyttänyt 2 tuntia asuvalintaan, koska ei halunnut näyttää läskiltä televisiossa. Eli joukkomurhaaja olikin turhamainen ja huono muslimi.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Viikingit Amerikassa

Kuuluisa norjalainen tutkimusmatkailija Thor Heyerdahl meinaa, että 1000-luvulla muutti viikinkejä Amerikkaan enemmän kuin historian kirjat väittävät. Jopa 25000 olisi asettunut Amerikan itärannikolle, New Yorkista Kanadaan. He olisivat paenneet muun muassa korkeita veroja kotimaissaan.
Eräs vanha legenda kertoo, että ensimmäinen pariskunta, joka synnytti lapsen Amerikassa, olisi ollut suomalainen pariskunta. Todisteita viikinkien oleskelusta Amerikassa on valtavia määriä, silti virallisesti pidetään Kolumbusta löytäjänä.
Juutalaiset lobbausryhmät ovat jo vuosisadan ajan tehneet kaikkensa vaientaakseen totuuden viikinkien Amerikan löydöstä. Heille sopii paremmin dinaarirotuinen Kolumbus Amerikan löytäjänä, kuin arjalainen Leif Eriksson.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ekologisesta ruoasta

Helsingin Sanomien (4.3.2011) mielipidesivuilla oli kiinnostava kirjoitus, jonka lähettäjä oli Minna Rönkkö:

"Eikö riista ole kuitenkin ekologista ruokaa?

HELSINGIN SANOMISSA oli hyvä juttu siitä, mitkä ruoka-aineet eivät kuormita ilmastoa eivätkä polje ihmisten tai eläinten oikeuksia (HS Ruoka 3.2).
Riista oli päätynyt vältettävien ruoka-aineiden listalle, vaikka se täyttäisi mielestäni ilmasto- ja eläinten oikeuksia koskevat ehdot mainiosti.
Riista on vapaan ja onnellisen eläimen lihaa. Eläin on saanut elää sille luontaisessa ympäristössä ja toteuttaa lajityypilleen ominaista elämäntapaa, ja kuolema on tullut äkkiarvaamatta.
Riistaeläin ei kuormita ilmastoa vaan on luonnollinen osa luontoamme.
Mielestäni riistaa tulisi markkinoida luomulihana sekä vapaan ja onnellisen eläimen lihana, ja sitä tulisi olla helposti tiedostavan kuluttajan saatavilla kaupoissa.
Tiedostava kuluttaminen ei siis välttämättä tarvitse tarkoittaa vain vegaanista ruokavaliota.

Minna Rönkkö
Helsinki"

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Rauhanmarttyyri

Adolf Hitlerin oikea käsi ja rauhanmarttyyri Walther Richard Rudolf Hess lausui:

"Olen iloinen, että sain suorittaa velvollisuuteni Saksan kansaa kohtaan, velvollisuuteni kansallissosialistina ja velvollisuuteni Johtajan uskollisena kannattajana. En kadu mitään. Jos pystyisin aloittamaan alusta uudelleen, tulisin toimimaan aivan samalla tavalla kuin olen toiminut, myös silloin vaikka tietäisin, että minut tullaan polttamaan roviolla. Tulee kansa toimimaan miten tahansa tulevaisuudessa, tulen joka tapauksessa seisomaan viimeisen tuomion edessä. Tulen oikeuttamaan itseni sen edessä ja minä tiedän, että ikuisuus tulee vapauttamaan minut."

Periksiantamaton ja lojaali Rudolf Hess istui syyttömänä vankilassa 46 vuotta, kunnes brittiläiset agentit murhauttivat hänet, hänen ollessaan 93 vuotias.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kulttuurinrikastuttaja yritti tappaa lapsensa

Vaimon vaadittua viime marraskuussa avioeroa oli Ali Abdulkadir Omer ottanut lapsen syliinsä ja paiskannut hänet pää ja selkä edellä lattiaan. Puolitoistavuotias lapsi joutui tehohoitoon, jossä hän oli kymmenen päivää. Omer oli myös piessyt vaimonsa nyrkein, potkuin ja puremalla selkään. Naisen paetessa oli Omer juossut perässä veitsi kädessä.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 41 vuotiaan Omerin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen tapon yrityksestä ja pahoinpitelystä. Kulttuurinrikastuttaja "joutuu" myös maksamaan 13500 euroa kärsimys- ja kipukorvauksia lapselle ja 1500 euroa äidille.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kulttuurinrikastuttajat vankilaan useista ryöstöistä

STT:n uutinen 2.3.2011:

"Kaksi miestä on saanut vankeutta useista viime vuoden lopulla tehdyistä ryöstöistä Vantaalla.
Vantaan käräjäoikeuden tuomion mukaan joukossa oli kaksi taksiryöstöä viime joulukuulta. Toisen näistä miehet olivat tehneet yhdessä. Toisessa taksiryöstössä toinen tekijä oli jäänyt tuntemattomaksi.
Taksiryöstöissä kuljettajan kimppuun oli käyty takaa päin kesken ajon. Kummallakin kerralla kuskia käskettiin pysäyttämään auto ja hänet komennettiin ulos. Sen jälkeen tekijät penkoivat autoa.
Miehiä syytettiin myös muista ryöstöistä. Niissä uhrilta oli viety käsilaukku tai uhrin kimppuun oli käyty pankkiautomaatilla ja viety rahaa. Lähes kaikki teot ajoittuvat viime joulukuulle.
Saaliiden suuruus oli pääasiassa muutamia satasia.
Asad Mohamed Hussein tuomittiin kahdesta törkeästä ryöstöstä sekä yhdestä ryöstöstä kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Abdirisak Mohamed Abdirahman tuomittiin törkeästä ryöstöstä ja neljästä ryöstöstä kahdeksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen.
Miehet myönsivät osan teoista."

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Tyr - Yksikätinen aasa

Skandinaavisessa jumaltarustossa Tyr on aikalailla tuntematon. Muinaisaikainen Tyr on sama kuin teutonilaisten Tiwaz, intialaisten Dyaus, kreikkalaisten Zeus ja suomalaisten Turisaz. Myös meidän sana "taivas" juontuu tästä jumalasta. Hän on sopivasti indo-eurooppalaisille juuri taivaanjumala.
Tyr on sodan jumala, mutta hän menetti asemansa Odenille jo ennen viikinkiaikaa. Hän oli silti, ja yhä on, kaikkein rohkein ja uskaliain taistelukentällä. Sotureiden kannatti vannoa hänen nimeen ja taatakseen voiton taistelussa kaivertaa voitonriimuja miekkaan ja lausua Tyrin nimi kahdesti.
Tyr on ritarillinen ja itsensa uhraava, seikka joka on syy sille miksi hänellä on vain yksi käsi. Todellinen soturi ja patriootti ei välitä vähääkään oman kehon hyvinvoinnista mikäli se hyödyttää oman kansan hyvinvointia. Siinä on mallia nykyajan päättäjille.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Hitlerin sukulaiset

Neuvostoliittolaiset agentit pidättivät viisi Adolf Hitlerin sukulaista sodan loputtua 1945. Kolme heistä oli Hitlerin serkkuja ja kaikki myös itävaltalaisia. Neuvostoliitossa heidät tuomittiin "vihollistoiminnasta" 25 vuodeksi työleiriin.
Venäjän puolustusvoimien syyttäjänvirasto kuitenkin puhdisti heidän maineensa 90-luvun loppupuolella. Tieto syyttömyydestä tuli kuitenkin Hitlerin sukulaisille yli 30 vuotta liian myöhään. Kaikki viisi kuoli "sairauksiin" uralilaisessa töyleirissä jo 60-luvulla.