sunnuntai 7. elokuuta 2011

Breivik on sionisti

Anders Behring Breivik, massamurhaaja, terroristi, kuvaa itse iseään pro-israelilaiseksi, anti-natsisksi ja anti-rasistiksi. Kun hieman syventyy hänen "manifestiin" saa myös sen kuvan, että hän on oikeistoliberaali, sionisti ja maahanmuutonkannattaja, ja kenties jopa homo. Eli hän on kaikkea sitä mitä oikeat "äärioikeistolaiset", natsit, fasistit, patriootit ja rotuseparatistit vastustavat.
Jokainen voi itse lukea hänen manifestin, mustaa valkoisella, ja huomata ettei siellä puhuta lähes mitään roduista, ei ainakaan rasistisesti. Hän inhoo Hitleriä, natseja ja uusnatseja. Hänen suurin vihollinen on Islam ja sellaiset filosofiset/poliittiset suuntaukset, jotka haluavat istuttaa islamin valtaan länsimaissa.
Vaikka suurin osa hänen manifestistaan on mielestäni täyttä asiaa, on hän silti täysin hakoteillä väittäessään, ettei maailmassa hallitse mikään sionisti-juutalainen salaliitto. Hän ei edes, piru parka, tajua, että hänen niin vihaamat marxismi ja kommunismi olivat juutalaisten rakentamia poliittisia suuntauksia. Esimerkiksi Marx, Lenin ja Andropov olivat juutalaisia sionisteja, eli sionisteja joita hän pitää liittolaisinaan.
Breivik on älykäs mies, mutta ideologisesti kieroutunut. Ja häntä ei tule missään nimessä yhdistää TODELLISIIN patriootteihin, nationalisteihin ja rotuseparatisteihin. Hän on monikulttuurisuuden oma lapsi.

1 kommentti:

  1. Näin on marjat! Monikaan ei vaan silti tajua tätä.

    VastaaPoista