perjantai 7. tammikuuta 2011

Lestadiolaisjohtaja syytettynä

Helsingin Sanomissa (6.1.2011) oli lyhyt uutinen syytteen saaneesta lestadiolaisjohtajasta. Kyseistä miestä ei ole vielä tietenkään tuomittu, mutta tapaus kuvaa silti hyvin millaisessa rappiotilassa kristikunta on. Pedofilejä ei ole ainoastaan maallistuneessa yhteiskunnassa ja katolisen kirkon sisällä. Mätä ilmiö löytyy myös protestanttisen kirkon piiristä, unohtamattakaan muslimien ja juutalaisten yhteiskunnista.

"HS:
Lestadiolaisjohtaja saa rikossyytteet insestistä

Torstai 6.1.2011 klo 05.21

Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä tominut mies on saanut rikossyytteet törkeästä lapsen hyväksikäytöstä ja törkeistä raiskauksista.

Asiasta kertoo torstain Helsingin Sanomat. Tekojen epäillään kohdistuneen miehelle läheistä sukua olevaan tyttöön.

Epäilty on aiemmin toiminut suuren rauhanyhdistyksen johdossa Etelä-Suomessa. Hän on ollut myös Suomen rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksen SRK:n valitsemana liikkeen luottamustoimessa. SRK on vanhoillislestadiolaisten johtoelin.

Mies on ollut vangittuna heinäkuun lopulta asti. Poliisin esitutkinta valmistui hieman ennen vuodenvaihetta.

Oikeudenkäynti alkaa ensi viikon keskiviikkona. Syytettynä on myös lestadiolaisjohtajan sukulainen. Hänelle luetaan syytteet lapsen törkeästä hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista.

Viime keväänä vanhoillislestadiolaisen liikkeen ympärillä kuohui, kun julkisuuteen tuli useita hyväksikäyttöepäilyjä. Uhreiksi ilmoitti joutuneensa kymmeniä henkilöitä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti