sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Oikea rasismi on rakkautta, osa 3

Valkoinen arjalainen rotu on äärettömän luova ja kaikkien sivilisaatioiden alulle panija. Kaikki inhimillinen kulttuuri, taide ja tekniikka on arjalaisten luomisvoimien tulosta.

"Hän on ihmissuvun Prometheus jonka kiiltävästä otsasta nerouden jumalallinen kipinä on aina lähtenyt ja aina uudestaan sytyttänyt tiedon tulen joka valaisi hiljaisten mysteerioiden yössä, ja joka siten on mahdollistanut ihmisen vaelluksen kohti yliherruutta yli muiden elävien tässä maailmassa (...) Se oli hän joka laittoi perustan ja pystytti seinät kaikille inhimillisen kulttuurin suurille rakennuksille." (-Adolf Hitler-)

Arjalaisten levitessä ympäri maailman rotu kuitenkin menetti puhtauden ja sen myötä myös luovuuden. Saadaksemme takaisin arjalaisten muinoin saavuttamansa aseman ja luovuuden on meidän jälleen herättävä rotutietoisuuteen. Rodun on pakko hoivata itseään, pitää itseään puhtaana. Meidän on vaalittava ja rakastettava kaikkea sitä mitä meillä yhä on, ja Linkolan sanoin:

"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakasta eläintä ja kasvia niin kuin ihmistä. Älä rakasta vierasta ihmistä niin että se surmaa kasvin, eläimen, lähimmäisesi ja sinut itsesi."

Meidän valkoisia lapsia tulee rakastaa, heitä tulee kasvattaa rakkaudella ja heitä tulee opettaa rakastamaan perhettään, sukuaan ja rotuaan. Se on aitoa rasismia. Aito rasismi lähtee rakkaudesta lähimmäisiin. Väärä rasismi, jota vasemmistolaiset anti-rasistit seuraavat lähtee vihasta.

"Hän joka ei ole valmis tai kykene taistelemaan olemassaolonsa puolesta on määrätty ikuisesti oikeudenmukaisen kaitselmuksen toimesta perikatoon." (-Adolf Hitler-)

Rakastan perhettäni, mutta vihaan kaikkia jotka uhkaavat sitä.
Rakastan rotuani, mutta vihaan kaikkia jotka pettävät sen.
Rakastan maatani, mutta vihaan kaikkia jotka saastuttavat sitä.
Rakkauden vuoksi vihaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti